9. touko, 2021

Kuulumisia koronatalven jälkeen

Takana on jo reilu vuosi koronan kanssa elettyä elämää. Se on aika paljon karsinut kaikenlaista harrastamista koirienkin kanssa. Viime kesänä päästiin kuitenkin edes parissa näyttelyssä käymään ja saatiin Kitikin siinä Suomen muotovalioksi. 

Syksyllä aloitimme aktiivisemmin toko:n treenailun, mutta jätimme sen sitten tauolle, kun tiineys eteni. Pentujen lähdön jälkeen olisi ollut kiva jatkaa treenejä, mutta niitä ei nyt ole ollut meidän seudulla tarjolla. Tavoitteeni osallistua toko:n alokasluokkaan keväällä 2021 jäi siis toteutumatta. No, tavoite ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, se vain siirtyi.

Tytärpuoleni Emmi (16v.) aloitti Kitin kanssa treenaamaan agilityä huhtikuussa -21. Molemmat ovat lajin aloittelijoita vasta, mutta todella hyvin on treenaaminen ja opin kertyminen sujunut! Katsotaan, mihin tämä polku tuleekaan johtamaan :-)

Kitin ja Pepin pennut ovat jo 7-8kk ja hyvin on mennyt. Kaikki ovat saaneet elää terveinä ja kaikenlaiset peruselämäntaidot ovat karttuneet mukavasti. Molemmille pentueille olemme perustaneet WhatsApp-ryhmät ja keskustelu käykin hyvin vilkkaana. On ilo elää mukana lapsikatraiden arjessa <3 Pentutreffejä vietämme syksyn pentujen kanssa toukokuun lopulla. Jokainen pentu on ilmoittautunut mukaan. Siitä olen kyllä todella iloinen ja ylpeä!

Näyttelyt alkavat pikkuhiljaa taas toipua hiljaiselostaan ja niitä on tässä tullutkin ahkerasti katseltua. Meillä oli tarkoitus osallistua Euroopan voittaja-näyttelyihin (-20 ja -21), jotka oli suunniteltu pidettäväksi Slovakiassa ja Unkarissa toukokuussa -21, mutta ne peruuntuivat. Se kyllä harmitti. Nyt olen ilmoittanut Kitin Miljoonakoiraan Tuuriin sekä Kitin että tyttärensä Lunan (Nugadogin Lady Tremaine) Laukaalle näyttelyyn. Lisäksi olen tehnyt ilmoittautumiset maailmanvoittajanäyttelyyn Tsekkeihin. Jos näyttely toteutuu, pidetään se Brnossa syys-lokakuun vaihtteessa. Muita näyttelyitä katselemme hiukan fiiliksen mukaan. Suomesta Kiti ei oikein mitään enää tarvitse, niin nyt olen ajatellut keskittyä Lunan näyttelytaitojen opettamiseen. Onneksi neidin sijoituskoti on meidän lähellämme ja yhteistyö toimii moitteettomasti.

Tulevista pentusuunnitelmista voisi sen verran todeta, että tässä kuussa tein päätöksen luopua osaomistuskoirani "Tintin" käytöstä jalostukseen. Päätös syntyi yhdessä kasvattajan kanssa tehdystä arviosta. Vain vuosi sitten luovuin jalostuskäytöstä ihanan, ruskean "Minnin" osalta (terveys ei täyttänyt jalostukseen ajattelemiani kriteerejä) ja nyt luovuin Tintistä (ihana luonne, mutta ei ole sitä, mitä haen). Aivan ihania koiria kumpikin, mutta tällaista tämä on... Nämä ovat aina pieniä tappioita ja surullisia asioita, mutta näin haluan toimia ja tulen jatkossakin toimimaan. Kaikkia omistamiaan koiria ei ole mieltä käyttää jalostukseen vain siksi, että siihen on mahdollisuus. Tulevaisuuden pentusuunnitelmat nojaavat siis tällä hetkellä Kitin, Pepin ja Lunan varassa. Kitin seuraava pentue ajoittunee vuodenvaihteen tienoille (21/22), Pepillä saatan teettää pentueen keväällä -22 ja Lunan vuoro tulee, mikäli terveystulokset tulevat olemaan kaikin puolin ok, alkuvuodesta/keväällä -23. Uroksen etsinnät kaikkiin näihin pentueisiin ovat nyt jo käynnissä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Pentujen odottajia on nyt jo mukana jännittämässä tulevia aikoja.

Kiti täyttää ensi kuussa kolme vuotta ja minulle on alkanut viritä ajatus ja halu ostaa perheeseemme toinen mittelityttö. Näissä prosesseissa kiireellä ei saavuteta mitään hyvää, joten katsotaan, milloin ovestamme lopulta tepastelee pieni mittelinpittelityttö <3 Jos sopivaa pentua ei löydy, on aina mahdollista, että pentu löytyy omista, tulevista kasvateista... katsotaan, miten lopulta käy.

Hovarteillamme, Otolla ja Lotalla on kaikki hyvin myös. Syksyllä tarkastutin Lotan hampaat röntgenissä ja siitä saimme löydöksen haljenneesta hampaasta. Se poistettiin leikkauksella onnistuneesti, eikä mitään komplikaatioita esiintynyt. Neiti porskuttaa jälleen, kuin nuori tyttö, vaikka täyttää elokuussa jo 11v.

Näillä äitienpäiväisillä tunnelmilla lähdemme kohti kesää. Laittelen tänne taas kuulumisia, kun niitä on kertynyt. Hyvää kesää kaikille <3