3. elo, 2020

Nugadogin Kubicin näyttelyviikonloppu ja hieno menestys

Lauantaina 1.8. Suomen Koronatauko näyttelyiden osalta päättyi ja Rauno esiintyi koko elämänsä kolmannessa koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Gladig Goran ja pojan tulosrivi: AVO ERI2 SA.  Minä esitin sen ensimmäistä kertaa elämässäni ja Merja-omistaja esitti toisen koiransa seisten samassa ryhmässä takanamme. Pelleilyksihän se meni, kun mamma piti nähdä, namit eivät maistuneet ja muutenkin oli paljon uutta :-) Tuomari kirjoitti arvosteluun: tulisi esittää paremmin... Voitte arvata, että vanhan näyttelyketun sielusta riipaisi 🙃 No, onneksi arvostelu oli muuten hyvä ja oman koiran kanssa esiintyminen sitten sujui kuitenkin vanhaan malliin ja arvostelussa luki "well presented".

Sunnuntaina 2.8.20 oli vuorossa Isokyrön näyttely ja tuomarina hyvin tarkka ja hyviä liikkujia arvostava Hannu Talvi. Sanoin Merjalle, että parempi on, jos minä otan hänen toisen uroksensa ja esitän se, jolloin voin olla sen kanssa Merjan takana ja työni helpottuu koiran tuijottaessa edessä olevaa omistajaansa, takana olevan sijaan. Näin toimittiin ja hyvin meni! Tuomari piti Raunosta paljon ja antoikin sille upean arvostelun: Punaruskea, keskikokoa kookkaampi. Hyvä sukupuolileima. Sopivan voimakas tyylikäs pää. Hyvä kaula. Jäntevä runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Tuuhea kattava turkki. Näyttävä häntä. Esiintyy ja liikkuu mallikkaasti. Tulosrivi näytti tältä: AVO ERI1 SA PU3 SERTI. Nyt se serti-tili on sitten avattu!

Siitä se lähtee! Onnea vielä Merjalle ja Raunolle <3