23. marras, 2020

Viikot ovat kuluneet kohisten

Ei ole mammalla ollut kovin keskeisessä roolissa tämä pentupäiväkirjan kirjoittelu sen jälkeen, kun pennut syntyivät :-)

Hieno L-pentue näki päivänvalon maanantaina 12.10.2020. Synnytys meni hyvin ja maidon laskeutuminenkin sujui moiteetta. Pentuja syntyi kaikkiaan 3. Kaksi tyttöä ja yksi poika.

Tätä kirjoittaessa ovat pennut jo 6 viikkoisia ja takana on jo opettelua kiinteään ravintoon (imetyksen rinnalla), ulkoilujen aloittelua, kynsien leikkuita ja madotteluja. Omat kodit on löytynyt kaikille. Kaikki kolme ovat jäämässä lähelle kasvatuskotia. Tytöt muuttavat Kuopioon ja poika Rautalammille. 

Mitään harmeja ei ainakaan vielä ole pentujen polulle osunut, vaan kaikki on sujunut mukavasti. Pikkuiset muuttivat noin 2.5 viikkoisina makuuhuoneesta tupaan ja siinä he ovat sitten elelleet keskellä kaikkea vilskettä hyvinkin sujuvasti. 

Koska meillä on Teemun kanssa yhteensä 7 lasta, on pennuilla riittänyt ihailijoita, sylittäjiä, ulkoiluttajia jne. Ne ovat tottuneet oikein hyvin kaikenlaiseen käsittelyyn, eikä mitkään äänet niitä oikein säpsäyttele. Imuri on ainoa, jota edelleen pitää karauttaa karkuun emon lentoboxiin <3